Unet

Mä nään paljon unia. No toisinaan vähemmän ja toisinaan taas useammin. Välillä ne on todella todentuntuisia. Eräs uni on jäänyt mieleen. Muistan sen ikuisesti. Tasan kuukausi mieheni kuolemasta näin unen jossa kävelin hautausmaalle hänen haudalleen. Muistan edelleen ne loivat portaat ja korkeat kivimuurit joihin oli kaiverrettu enkelin kuvia. Muista jokaisen pienenkin yksityiskohdan sieltä. 

Kävelin nenä maassa katsellen jalkojani. Kun saavuin hänen haudalleen, nostin katseeni. Säikähdin, koska hän oli siinä ja nojaili hautakiveensä. "Älä siinä seiso vaan tule antamaan suukko", hän sanoi. Mietin, että olet kuollut enkä kyllä vainajaa pussaa.. "Olen sinun oma lämmin Antti, tule tänne". Menin hänen luokseen ja nokkaisin pienen pusun.. kunnon suukko hän sanoi! 

Oli ilta ja pimeää.. käveltiin hautausmaalla ja juteltiin. Yhtäkkiä siellä oli paljon ihmisiä.. oli kokonaisia perheitä, ystäviä ja pariskuntia jne. Tunnelma ei ollut synkkä eikä pelottava, vaan kaikki olivat iloisia ja hyväntuulisia. Kun kysyin Antilta, että ketä nämä kaikki ihmiset ovat? Hän vastasi, että tämä on unimaailma ja tänne tullaan tapaamaan poismenneitä rakkaita.

Kävelimme siellä ympäriinsä koko yön jutellen ja kun aamu alkoi sarastamaan, olimme takaisin hänen haudallaan. Nojasin häneen ja suutelimme vielä.. "muista, unissa tavataan" hän sanoi ja nipisti minua takapuolesta. Heräsin siihen nipistykseen. 

Uni oli todella lohduttava. Näin, että hänellä on nyt hyvä olla ja hän on paremmassa paikassa. Uskon vakaasti tuohon uneen! Siitä on 13v aikaa ja muistan sen edelleen kuin eilisen. Jos osaisin piirtää, tekisin siitä hautausmaasta taulun!

Tuli nyt kuitenkin vielä tekstiä. Seuraava voi olla, että menee ensi vuoden puolelle. Eräs ystäväni kysyin miksi en mainosta tätä plogiani, jotta osaisivat tulla lukemaan. Mulle ei ole merkitystä, että kuinka paljon ihmisiä löytää tänne. Kirjoittelen kirjoittamisen ilosta. Saa tätä toki lukijat ystävilleen mainostaa jos haluaa, ei se kiellettyä ole 😀

Hyvää Joulua ja parempaa ensi vuotta itse kullekin säädylle! 

Joulukuu

Marraskuu tuli ja meni. Hengissä siitä selvittiin taas tänäkin vuonna! Syksy on muuten paskin vuodenaika. Sen vois jättää väliin kokonaan 😄.

Tänään alkoi joulukuu ja joulun odotus. Ja tuo mun pubiruusukin pääsi taas paikalleen takanpäälle 😄. Iloa tähän päivään toi, että sain veljenpojalle hommattua tänne jouluksi pukin! Huh meidän kaikkien joulu on pelastettu. 

Oon tehnyt nyt paljon töitä.. siis oikeasti paljon. Ihan vain sen takia, että voin olla jouluna vapaalla ja viettää aikaa rakkaimpieni kanssa! Sitten saa luvan kanssa levätä.. ja syödä hyvin. 

Haluatteko kuulla sähkökatkosta? Kerron kuitenkin! Viime viikon lumimyräkän yhteydessä lähti myös täältä sähköt. Keskiviikko iltana kymmenen jälkeen. Ei juuri olisi muuten ahdistanut... mutta nuo mun verkkoon kytketyt palovaroittimet alkoivat huutamaan. Sain ne hiljaisiksi vierashuoneen katosta.. muista ei hiljentynyt. Sit nukkuun.. nooooh melki kerkisin nukahtamaan kun se helvetillinen elämä alkoi taas ja ei kun äkkiä ne taas hiljentämään. Nehän sit huusi sinne aamu yhdeksään asti, kun sähköt palasivat, 10-15 minuutin välein. Teidän on varmaan tosi vaikea uskoa, mutta melki tulin hulluksi 😂. Nyt naurattaa, mutta ei silloin. Koko fucking yö sitä elämää! Koirat tottui siihen yllättävän nopeasti, kissa taas ei ollenkaan. Kyllä sähköt on vain tosi kiva juttu!

Vois palata vielä jouluun hetkeksi. Asiasta toiseen hyppiminen on mun juttu 😂. Kaikki jotka mut tuntee, tietää et puhun paljon.. asiasta ja asian vierestä.. tai toisesta asiasta. Joo mut joulu. Että mä tykkään näistä jouluista täällä, talo metsässä ja kaikki rakkaat tulee tänne, puusauna. Ja veljen liki 7v. poika tuo oman tunnelmansa jouluun. Hänen Pukin ja lahjojen odotus tarttuu ja tuo hymyn huulille. Viime jouluna pukki kävi sillä välillä kun hän oli saunassa. Nyt hän ilmoitti jo lokakuussa ettei mene saunaan ennenkuin pukki on käynyt 😂. 

Toivottavasti kaikille tulisi hyvä joulu.. vaikka tiedän totuuden, silti toivon, että niin olisi. Olisi hienoa, että kaikki riidat ym. unohtuisivat hetkeksi ja vain nautittaisiin joulun tuomasta rauhasta. Toivotan jo nyt tässä vaiheessa rauhallista Joulua kaikille, voi olla ettei tule tekstiä ennen joulua enää 🤔. Voi olla ettei kerkiä tai ei ole asiaa.. 

11.11.11

Päivämäärä, joka pysäytti maailmani.. Löysin mieheni kuolleena vuoteestaan. Tänään tulee kuluneeksi se 13 vuotta. Marraskuu on aina ollut ja tulee aina olemaankin synkin kuukausi. Edelleenkin katson kelloa useampana päivänä viikosta kun se on sen 11.11.

Tuosta päivästä alkoi yksin synkin aikakauteni. Itsesyytökset, hautajais järjestelyt.. Olin ihan varma, että jos olisin ollut paikalla niin hän olisi hengissä, vaikka poliisikin sanoi etten olisi huomannut mitään vaikka olisin nukkunut vieressä. 

Moneen päivään en pystynyt syömään mitään.. elin kahvilla ja tupakalla. Nukuin paria tuntia kerralla. Anoppi yritti parhaansa mukaan saada minua taas jaloilleni ja minä yritin tukea häntä.. olihan hän menettänyt juuri poikansa. Omat ajatukset kiersivät sitä yhtä ja samaa kehää.. kaadoin ystävieni niskaan samat asiat aina vain uudelleen ja uudelleen ja he kuuntelivat ja kuuntelivat aina vain uudelleen ja uudelleen. Siitä erityisesti kiitokset ja sydämet, että jaksoivat! Olette rakkaita!

Joskus huomasin ihan vain vaikka kaupassa, kuinka tuijotin jotain random pariskuntaa ja olin katkera, että miksi minun mieheni kuoli eikä vaikka tuon naisen tuolla. Suru pistää ajattelemaan asioita siten miten normaalisti ei koskaan ajattele.

Kun oli hautajaiset olleet ja hänet oli saatettu maan poveen, oli helpompi olla. Oli joku paikka mihin mennä! Kävin alkuun haudalla päivittäin  parhaina päivinä parikin kertaa. 

Nyt on kulunut paljon aikaa, mutta ei se unohdu.. ei ikinä unohdu se tuska ja ne tunteet. Eikä kai pidäkään unohtua. Yli siitä on päässyt ja elämä on jatkunut. Nyt muistelee niitä hyviä hetkiä, mitä meillä oli ja välillä ihan naurattaakin, kun muistaa jonkun hänen miljoonista vitseistään. Lähinnä olen onnellinen, että sain hänet tuntea ja kokea hänen rakkautensa. Kokea ne hetket kun hän soitti kitaraa vain minulle ja lauloi tai teki runon, joka oli tarkoitettu vain minulle. 

Illat

pimenee ja päivä lyhenee lyhenemistään. Samalla mielikin meinaa hieman pimentyä. Askelkin tuntuu toisinaan raskaalta. Ilon tuo ystävät, perhe ja lemmikit. Tuo pieni ja niin rikkinäinen Jimi erityisesti. Jimi tuo valon pimeyteen pelkällä läsnäolollaan. Sen ylitsepursuava ilo tuo väkisinkin hymyn huulille. Enää en mieti sen rikkinäisiä jalkoja vaan nautin sen tuomasta ilosta, sen läsnäolosta. 

Jos jotain hyvää haluaa tästä ajasta löytää on kynttilät. Niitä on paljon, sisällä ja terassilla. Mikään ei ole hienompaa kuin istua kynttilän valossa ja vain nauttia. Mun unelmani on istua sohvan nurkassa kotivaatteissa ja villasukissa punaviinilasi kädessä. Harmi vain etten tykkää punaviinistä 😄. Sain kyllä jo lahjaksi pullon ja pari lasia.. ehkä vielä uskaltaudun niistä nauttimaan.. ja iso kiitos vielä niiden antajalle! 

Syksy on monelle meistä raskasta aikaa. Kesä on ohi ja seuraavaan kesään on aikaa vielä ihan liian kauan, koko talvi vielä edessä. Minulle marraskuu on erityisen raskas.. kerron sitten marraskuussa miksi. 

Vaikka kuinka yrittää löytää elämästä niitä hyviä asioita ja nauttia niistä, niin se tuntuu vaikealta. Toisinaan tuntuu, että synkkyys kaataa vahvankin ihmisen. Pidän itseäni vahvana ihmisenä, joka vain jaksaa ja jaksaa. Entä sitten jos ei jaksakaan? Onko aina vain pakko jaksaa? Tunkea itsensä vaikka läpi harmaan kiven? Osaako sitä sitten pyytää apua jos ei jaksakaan.. onko joku ottamassa koppia ,jos kaatuukin. Joskus sen kaikkein vahvimmankin selkä katkeaa. No ei mun selkäni ole katkeamassa, kunhan synkistelen 🙃. 

Kaikesta huolimatta hyvää syksyä ja yritetään pitää mieli korkealla!

Tulevaisuus

Katsotaan hetki tulevaisuuteen.. Mitä te näette? Missä te näette itsenne? Pelottaako näkemänne? Rehellisesti  voin sanoa sen etten juuri katsele tulevaisuuteen. Joo siellä näkyy mm. sotia ja kaikkea muuta kamalaa. Isäni  aina sanoo, että minun pitäisi olla paljon kiinnostuneempi tulevaisuudesta, mutta haluan elää tässä ja nyt. En halua ennakkoon murehtia asioita, mitä ei ehkä koskaan edes tapahdu. 

Tässä joku viikko sitten oli ihan kunnon flunssa.. ehkä koronaa.. Se löi keuhkoihin ihan huolella. Näin astmaatikkona ei kovin hyvä yhtälö. Koirien kanssa lenkillä, kun haukkoo henkeä ja yrittää olla tukehtumatta, pistää mielessään asioita jonkinlaiseen arvojärjestykseen. Mikä sitten on elämässä arvokkainta ja jos se pahin sitten tapahtuukin? Vaikka sitä elää ja haluaa elää vain tässä ja nyt, pistää se miettimään asioita ja mitä kuolemani jälkeen tapahtuisi.. Poika..  eläimet.. 

Samoihin aikoihin flunssan kanssa sain diagnoosin, joka sekin pysäytti hetkeksi.. "sairauden" yleisyys 1-9 ihmistä miljoonasta saa sen.. Nauroin silloin lääkärille, että pitäisikö laittaa myös lotto menemään! Kyseessä ei ole välttämättä kuolemaan johtava juttu, mutta ilmeisesti se voi muuttua joskus syöväksi.. minkä lopputuloksesta ei voi tietää.

Kaikki tuo vain vahvisti ajatustani, että tekemisen aika on tässä ja nyt! Pitää elää hetkessä ja tehdä niitä asioita, joista itse tykkään. On se sitten istua sohvan nurkassa ja katsella walking deadia tai aloittaa vaikka uusi harrastus. Kun ei ole parisuhteessa, ei tarvitse yhtään miettiä jonkun toisen tunteita tai mitä hän haluaa. Minä saan elää vain itselleni! Ei parisuhdekaan väärin ole, jos se on molemmin puolin kunnioittavaa ja molemmat saa tilaa hengittää ja saa olla oma itsensä, eikä myöskään liian sitovaa tai toista alistavaa. 

Nooo, nämä on näitä mun pohdintoja. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti 😄

Väreistä

Mun väri on tällä hetkellä vaaleanpunainen.. lähinnä sisustuksessa.. Mutta mitä se kertoo ihmisestä? Tätäkin asiaa on moni pohtinut. Viisaammat kuin minä 😅. Jos tykkää vaaleanpunaisesta niin kulkeeko läpi elämän vaaleanpunaiset lasit silmillä, hymy huulilla ja kaikki on vain niin ihanaa? Omasta puolestani voin sanoa etten minä ainakaan. Elämä on sen verran kolhinut, että ne lasit on karissut jo aika päiviä sitten pois.

Mä olen aina ollut melko väritön.. väreinä musta, harmaa ja valkoinen on turvallisia.. on se sitten kyse sisustuksesta tai vaatetuksesta. En sano, että ne ovat väärin. Itse tälläin 50v, olen alkanut käyttämään värejä, pikku hiljaa ja varovaisesti, pieni pala kerrallaan.. ensin verhot.. sitten mattoja. Rohkeutta, rohkeutta ehkä lisätä väriä vaatetukseenkin, vaikka paita kerrallaan tai sukat 😄.

Tästä päästäänkin tähän omaan matkaan aasin sillan kautta. Nyt näin vanhana olen vasta todennut ettei aina tarvitse elää jollekin toiselle tai jonkun muun asettamien ehtojen mukaan. Arvostan itseäni ja olen jopa oppinut rakastamaan itseäni. Minä olen ihan yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin. Joskus saa olla hieman itsekäskin. Eikös? Silti ei saa polkea muita alleen. Liiallinen minä minä- ajattelu ei oikein sekään ole kovin suotavaa. Näistäkin asioista pitää löytää se kultainen keskilinja. 

Aina välillä sitä toivoo, että olisi ne vaaleanpunaiset lasit silmillä.. olisi se lapsenusko ihmisten ja yhteiskunnan hyvyyteen.. mutta kun ne kerran katoaa silmiltä, ei niitä saa enää ikinä takaisin. Olisihan se kiva näin 50v katsella vaikka puoli tuntia maailmaa lapsen silmillä 😄. 

Näissä mun jutuissa on nyt uusin teksti ylimpänä.. älli ei riitä vaihtamaan noiden kahden ekan paikkaa, joten ne ovat väärinpäin 😅

Kaikkien aikojen ensimmäinen kirjoitus

Voisikai sanoa, että neitsyys meni 😀! Tämä blogi sisältää syvällistä ja vähemmän syvällistä pohdintaa elämästä ja elämään liittyvistä aiheista. 

Tähän alkuun voisin kertoa hieman itsestäni. Olen 50-vuotias ja asun kahden koiran ja kissan kanssa maalla. Toteutin viime kesänä unelmani muuttaa maalle, enkä ole hetkeäkään katunut. Rankkaahan tämä toisinaan on ollut, mutta en siltikään ole hetkeäkään katunut. 

Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja opiskelen tässä työn ohella YAMK tutkintoa sosiaali-ja terveysalan johtaminen. Minusta tulee joskus tuossa ensi joulun tienoilla johtaja.. tai ehkä harhaanjohtaja 😅. 

Elämä ei aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Elämä on kolhinut toisinaan rankallakin kädellä suoraan päin näköä. Vanha sanonta: mikä ei tapa, vahvistaa, pitää todellakin paikkansa. Elämä on tuonut hyvääkin paljon.

Aion kirjoittaa omasta elämästäni, niistä hyvistä ja huonoista hetkistä. Toisinaan voin pohtia jotain ihan muuta, kevyempiä aiheita. 

Kaikista rakkaista rakkaimmat

Siinä ne 2 rakasta kuvassa! Poikani ja toinen koiristani, pieni rikkinäinen Jimi. Ikää Jimillä on nyt 6kk ja Herra yksin tietää montako viikkoa/kuukautta/vuotta on jäljellä. Se sai geeneissä huonot jalat. Muuten täysin terve ja reipas koiran alku. Se vain sai hieman huonot eväät matkallensa. Rakkautta se saa paljon ja osteopaatin luona käyntejä, joka yrittää parhaansa mukaan parantaa reppulan eväitä. 

Eväitä saa ihmisetkin matkaansa kovin erilaisia, toiset paremmat kuin toiset. On se sitten kyse rahasta tai rakkaudesta. Itse pystymme kuitenkin hieman omilla valinnoillamme vaikuttamaan eväittemme laatuun ja kuinka otamme meille annetut eväät vastaan. Ainahan me kuitenkin toivomme parempia.. enemmän rahaa, rakkautta tai terveyttä. Yleensä osaamme arvostaa sitä osa-aluetta vasta kun se syystä tai toisesta menetetään. Ja taas toivotaan ja ollaan katkeria niille, jotka ovat saaneet enemmän ja paremmat eväät. 

Ihan voisi itsekin joskus pysähtyä miettimään omia eväitä, omia valintoja ja kuinka sitä mitä on annettu, osaan arvostaa. Olen yrittänyt opetella nauttimaan pienistä hetkistä. Niistä pienen pienistäkin sirpaleista onnen hetkiä, joita elämä tarjoaa. Tällä hetkellä se on oman talon terassi ja kaunis ilta. Tällä hetkellä en halua miettiä pientä, rikkinäistä ja niin rakasta Jimiä. Ja mietin kuitenkin.. en vain voi olla miettimättä.. 

Kaikilla meillä on omat ongelmamme.. mutta kuinka niihin suhtaudumme? Joku voi mennä syvälle itseensä eikä päästä muita lähelle. Toiset ovat avoimia ja yrittävät parhaansa mukaan selättää vastoinkäymiset. Ja se minkä itse kokee vastoinkäymisenä, voi tuntua toisesta hyvin vähäpätöiseltä. 

Muistetaan ettei vähätellä tai naureta muiden eväille. Joskus voi vaikka yrittää auttaa jotakuta, joka on saanut reilusti vähemmän kuin itse. Ei vähätellä muiden tunteita, ei tallota toisia allemme. Elämä on aina yhtä arvokasta kaikilla ja kaikkialla. 

P.S. Nyt löydyn myös facebookista. Ihan Tällä nimellä Maa lähellä, Aita ympärillä. Tervetuloa sinne juttelemaan lisää.